sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

IS:n minialbumi valmis vihdoinkin!

Osallistuin Intohimona skräppäyksessä mm Anna-Maria Wolniakin minialbumi- workshopiin.
Se oli ehkä juuri eniten odottamani w.s.
Kuten aiemminkin olen kirjoittanut rakastan Anna Marian albumeja ja layouteja. Hänen tyylinsä on raikas ja herkkä.

Albumini näyttää kovin aneemiselta ja melko tyhjältä. Kuvia olisi saanut olla ehkä enemmän. Koristeitakaan ei ole mitenkään ruuhkaksi asti. Halusin pitäytyä melko tarkkaan kurssilla saamani "kitin" eli tarvikepakkauksen sisällössä. Omia koristeita en siis juurikaan ole käyttänyt.

Olen kasannut albumin hieman eri tavalla kuin alkuperäinen.
Anna-Marian albumissa oli kaksi aukeamaa laitettu sisäkkäin ja molempien läpi oli vedetty lanka. Näitä tupla-aukeamia albumissa taisi olla 2 eli yhteensä siis 8 sivua. (+kannet)

Mun mielestäni tällä menetelmällä sivut törröttivät auki enkä ainakaan itse saanut niitä asettumaan nätisti, joten pujotin langan jokaisen aukeaman rei'istä ja vedin ne ulos albumin selkämyksestä.





En ihan kaikkia sivuja viitsinyt tähän laittaa, joihinkin sivuihin lisäilen vielä ehkä kirjoituksia ja koristeita. Harjoituskappale on siis tehty. Tämän jälkeen ainakin tietää mitä pitää tehdä toisin
(gesso + vesivärit ennen liimausta etteivät sivut aaltoile)
(paperin leikkaussuunta, etteivät taitteet murru jne jne).

Kyllä oli ihana workshop!
Seuraavia odotellessa :)


2 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Ihana minialbumi :)

Minulle Anna-Maria on vielä vieras, mutta tykästyin kovasti SODAlicious tyttöjen mahtavaan kuplivaan energiaan, heidän travel minialbum workshopissa. Sen lisäksi kävin Birgitin canvas workshopin, sekin oli ihana! :)

lehtipollo kirjoitti...

Tämähän on vallan upea! Ihanat värit.