lauantai 20. elokuuta 2011

Terveisiä Tukholmasta!

Käväisimme Tukholmassa Pekan kanssa. Varoitin häntä jo etukäteen, että aion käydä useammassakin askartelukaupassa ja niissä kuluu aikaa ja tietysti "hiukan" rahaakin. No, olin itse säästänyt rahaa juuri tähän tarkoitukseen, joten ei huolta.
Mukanani oli metrokartta ja Maijun antamat ohjeet, joiden perusteella suunnistin viimeksikin hyvällä menestyksellä. Kävin neljässä eri kaupassa joista ensimmäinen oli Panduro hobby Kungsgatanilla. Se on niin lähellä keskustaa, että siellä tulee käytyä ensimmäiseksi.


Tässä vaiheessa "kuvaajakin" oli vielä kameran kanssa mukana.
Tuo pyörä on jonkun muun asiakkaan, en sentään pyörällä ollut Tukholmaan mennyt ;)

Seuraavaksi suuntasin Pyssloteketiin (tämä oli uusi tuttavuus mutta paras mielestäni valikoimansa suhteen).
Sieltä ennestään tuttuun Skapa hobbyyn ja siitä kävellen Papparazziin.
Sen jälkeen olinkin ihan poikki ja valmis huilitaukoon.
Teimme treffit Wanhaan kaupunkiin ja kävimme pizzalla ja sitten takaisin laivalle ja ansaituille tirsoille.

Ostoksiini olin ihan tyytyväinen mitä nyt Panduro-hobbyssa olivat monet tuotteet loppu kuten mm viimeksi ostamani niin ihanat paperit. Minikokoisten liimatuubien pakkaus kuitenkin löytyi ja jotain muuta ettei ihan hukkakäyntiä sentään tullut.







3 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Voi että, teillä oli varmaan ihanaa?!!! Hyvä että mainitsit tuon polkupyörän...Näytti olevan hyvä sääkin. Kiva nähdä mitä sit sait hankittua...mä olen surfaillut vain netissä ja....huutonetissä:))
Mukavaa ja leppoisaa sunnuntaita, saat sitten levättyä raskaan matkan jälkeen...hih:))

Kaija kirjoitti...

No voihan Merkku:)Minä täällä Tukholman liepeillä myöskin,tulin siis tänä aamuna tänne..saas nähdä mitä löytyy:)

Riikka Kovasin kirjoitti...

Minäkin kaipailen ostoskuvaa :) Tukholma on alkanut askarteluostosmielessä kiinnossa minuakin, josko vaikka ensi kesänä tehtäisiin perheretki :D