maanantai 4. lokakuuta 2010

Markkinat tältä osin taas ohi!

Terveisiä vaan Tikkurilan Maalaismarkkinoilta!
Olimme myymässä lauantaina ja sunnuntaina Tikkurilassa Käsityöbasaarissa kaikenlaisia tekeleitäni. Sää oli mitä mainioin ja väkeä oli liikkeellä runsaasti ja mainonta lienee tuottanut tulosta, ainakin lauantaina väkeä oli paljon. Ja mikä parasta, löysivät myös Tikkurilan terv aseman sisäpihalle. jossa oli tämä Käsityöbasaari.
Viime vuonnahan oli kamala keli, vettä satoi ja myrskysi. Vaikka me myyjät tietysti saimme olla sisätiloissa (onneksi) niin asiakkaat eivät ymmärrettävästi viitsineet lähteä liikkeelle.
Nuo huopalaukut, joita näkyy tuossa telineessä ja pöydälläkin (mm kissa) ja vasemmalla puolella pöydällä olevat huivit ovat viime vuodelta ja sitä ennen tehtyjä. Olen keskittynyt nykyään niin tyystin korttien tekoon, ettei laukkuja eikä huiveja tms ole valmistunut ollenkaan.
Kuntokin on ollut sen verran huonompi etten ole niitä jaksanut tehdäkään.
Joulubasaaria varten pitäisi kyllä jaksaa ponnistaa ja tehdä muutamia laukkuja lisää.



Kuten aina, oli tosi mukavaa tavata kivoja ihmisiä, niin myyjiä kuin asiakkaitakin. Pari blogituttuakin kävi moikkaamassa.  Juuri tuo mukavien ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan  jutteleminen on vähintään yhtä tärkeää kuin varsinainen myyminen.
Vaikka olenkin aina fyysisesti ihan poikki näiden messujen ja markkinoiden jälkeen, niin henkinen puoli virkistyy monin verroin enemmän.

2 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Onpa upean näköisiä laukkuja:) Toivottavasti kauppa kuitenkin kävi!!

Kahvinpapu kirjoitti...

Ihania laukkuja totisesti!
Markkinoilla on kiva käydä pyörimässä ihan huvikseenkin -jos sää on kaunis:) Nythän oli oikein unelma ilma ja ei ihme, että ihmiset paistattelivat päivää kauniissa syysilmassa!
Toivottavasti kauppa kävi hyvin!